Uutiset | Savuton Kunta

Uutiset

Maanantai, joulukuu 11, 2017 - 15:25
Nuoret pitävät tupakointia tyhmänä tapana ja tietävät sen terveyshaitat. Tämä käy ilmi Nuorisotutkimusseuran ja Suomen Syöpäyhdistyksen tänään julkaisemasta Sammuuko savuke, nouseeko nuuska? -tutkimuksesta, jossa selvitettiin yläkouluikäisten asenteita ja mielikuvia tupakointiin liittyen haastattelujen avulla. Nuorten yleisen hyvinvoinnin voidaan t... Lue lisää
Tiistai, joulukuu 5, 2017 - 10:57
Suomen ASH ry:n teettämästä kyselyn tietojen mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa ajatusta savuttomasta Suomesta. Melkein joka toinen pitää realistisena sitä, että Suomesta tulee savuton ja nikotiiniton vuoteen 2030 mennessä. Savuttoman Suomen kannatus on vahva kaikissa väestöryhmissä, ja myös valtaosa tupakkatuotteita satunnaisesti käyttävistä ... Lue lisää
Torstai, marraskuu 16, 2017 - 16:45
THL:n tupakkatilasto vuodelta 2016 on julkaistu. Viimeisten kymmenen vuoden aikana aikuisväestön tupakointi on pääsääntöisesti vähentynyt. Suomalaisista 20–64-vuotiaista noin 15 prosenttia tupakoi päivittäin vuonna 2016. Tupakoivien työikäisten miesten ja naisten osuudet alkavat olla varsin lähellä toisiaan; miehistä päivittäin tupakoi 16 prosentti... Lue lisää
Keskiviikko, marraskuu 15, 2017 - 10:45
"Tupakoinnilla on haittavaikutuksia myös suunterveydelle, joten hammashoitokäynnillä on luontevaa ottaa tupakointi puheeksi. Kuitenkin vain harva hammaslääkäri kysyy potilailtaan tupakoinnista. WHO on tehnyt katsauksen tupakoinnin suuvaikutuksista ja tupakkavieroitusmenetelmistä sekä niiden tehokkuudesta koskevaan tutkimustietoon" kirjoittaa Outi H... Lue lisää
Keskiviikko, marraskuu 15, 2017 - 10:13
Ajankohtaista tietoa nuuskan vaikutuksista urheilusuoritukseen "Urheilevilla nuorilla on virheellisiä uskomuksia nuuskasta. Monilla on harhakäsitys, että nuuska auttaa keskittymään tai rentoutumaan tai jopa parantaa urheilusuoritusta. Tosiasiassa runsaasti nikotiinia sisältävä nuuska on urheilijalle haitallista" kertoo Suomen Olympiakomitean vastuu... Lue lisää
Tiistai, marraskuu 14, 2017 - 12:54
Nuorten tupakointi vähenee, mutta vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden suosio lisääntyy, kirjoittavat asiantuntijat Hanna Ollila ja Otto Ruokolainen, tutkija Jaana M. Kinnunen ja pääsihteeri Matti Rautalahti aikakauskirja Duodecimissä julkaistussa Nuorten nikotiinituotteiden käyttö -artikkelissa. Vaihtoehtoisten nikotiinilähteiden, kuten sähkösavukk... Lue lisää
Maanantai, marraskuu 6, 2017 - 10:32
Lääkäriseura Duodecimin 6.11.2017 julkaisema Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim käsittelee teemanumerossaan syövän ehkäisyä. Päätoimittaja Janne Rapola toteaa julkaisussa muun muassa, että oman syöpävaaran pienentämisessä ylivoimaisesti suurin hyöty seuraa tupakoinnin lopettamisesta. Lue lisää.
Tiistai, lokakuu 24, 2017 - 10:54
Savon Sanomat uutisoi 28 päivää ilman -verkkotapaamisista 23.10.2017. Savuton kunta -hanke on järjestänyt 28 päivää ilman -tukitapaamisia tupakoinnin lopettajille jo kolmen vuoden ajan. Tänä syksynä tapaamisia on alettu tarjota myös verkossa.  Palvelu tarjoaa Skypen välityksellä tapaamisia, joissa ponnistellaan irti nikotiiniriippuvuudesta vertaist... Lue lisää
Perjantai, lokakuu 13, 2017 - 16:10
Savuton kunta -ohjelman verkkosivuilla voi nyt täyttää savuttoman toimintakulttuurin toteutumisen itsearvioinnin. Vastaamalla lyhyeen kyselyyn saat välittömästi arvion siitä, miten savuton toimintakulttuuri toteutuu työpaikallanne. Saat myös tiedon toimenpiteistä, joihin organisaatiossanne pitäisi kiinnittää huomiota, sekä ohjeita ja välineitä savu... Lue lisää
Tiistai, lokakuu 3, 2017 - 10:49
Ensimmäinen 28 päivää ilman -verkkotapaamisten sarja on nyt käynnissä, ja uusia verkkotapaamisia on sovittu loka-marraskuulle. Tutustu aikatauluihin ja ilmoittaudu mukaan sinua kiinnostaviin tapaamisiin palvelun verkkosivuilla. 28 päivää ilman on kaikille sopiva palvelu tupakoinnin lopettamiseen. Osallistuja voi valita itselleen sopivia teemoja jok... Lue lisää

Sivut

slick-shoreward