Savuttomuus etenee kuin VR:n savuton juna – kohti tavoitettaan | Savuton Kunta

Savuttomuus etenee kuin VR:n savuton juna – kohti tavoitettaan

Kesä on kepeyden aikaa, joten tässä ilahduttavia uutisia. Meitä on jo yli 400 jäsentä valtakunnallisessa savuttomuusverkostossa. Olemme ympäri Suomea, erilaisissa organisaatioissa ja erilaisissa tehtävissä.  Meitä yhdistää yhteinen tavoite, Savuton Suomi 2040. Se on haaste, johon Suomi on lainsäädännöllisestikin sitoutunut.

Savuttomuutta tukevat toimenpideohjelmat ovat valmistuneet. Savuttomuuspäätöksen tehneissä ja sitä valmistelevissa kunnissa on tärkeää miettiä päätöksen toimenpiteistämistä sekä toimenpiteiden toteutumisen seurantaa ja arviointia. Toimenpideohjelmat Savuton Kunta, Savuton Työpaikka ja Savuton Oppilaitos auttavat kuntia ja työyhteisöjä savuttomuuden suunnittelussa, johtamisessa sekä arjen toimenpiteiden käyttöönotossa. Jokaisessa kunnassa tulisi ottaa toimenpideohjelmissa esitetyt toimenpiteet käyttöön ja liittää savuttomuus osaksi kuntien hyvinvointikertomusta seurantaindikaattoreineen. Näin savuttomuudesta tulee osa kunnallista arkipäivää.

Merkittävä osa savuttomuusprosessia on tupakoivan työntekijän tukeminen. Tupakoijista valtaosa haluaa lopettaa ja noin 40 prosenttia yrittää joka vuosi. Onnistumiseen vaaditaan kuitenkin useampi lopettamisyritys. Työyhteisön savuttomuuden kehittäminen ja työnantajan tupakoijille kohdistamat tukitoimet tukevat yksilön lopettamisprosessia. Savuttomuus tulisi nostaa työhyvinvointisuunnitelmassa yhdeksi työntekijöiden terveyden edistämisen painopisteeksi. Hyvinvointikertomuksen ja työpaikkakohtaisen työhyvinvointisuunnitelman sisältöihin vietynä savuttomuus saadaan osaksi työyhteisön johtamista ja arjen toimenpiteitä. Savuton Kunta -projektissa ERVA-sairaanhoitopiireittäin työskentelevät projektityöntekijät auttavat mielellään savuttomuusprosessien suunnittelussa. Heihin voi olla yhteydessä pienissä ja isoissa kysymyksissä. Tuemme, autamme ja opastamme.

Innokylän blogi - mietteitä hyvinvointi- ja terveysalan kehittämisestä

Jaa sivu: 
Ajankohtaista
slick-shoreward