Turun yliopistosta savuton työ- ja opiskelupaikka | Savuton Kunta

Turun yliopistosta savuton työ- ja opiskelupaikka

Turun yliopistosta savuton työ- ja opiskelupaikka

Turun yliopisto on julistautunut savuttomaksi työ- ja opiskelupaikaksi.

Yliopisto haluaa auttaa työntekijöitään ja opiskelijoitaan jaksamaan arjessa terveinä ja hyvinvoivina. Tarjoamalla tukea tupakoinnin lopettamiseen edistetään koko yliopistoyhteisön terveyttä.

- Päätöksen savuttomuudesta teki yliopiston rehtori. Päätöstä edelsi henkilökunnan, opiskelijoiden ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteinen valmistelutyö. Työn tuloksena syntyi toimenpideohjelma, jonka avulla yliopistomme savuttomuutta voidaan tukea ja toteuttaa, työsuojelupäällikkö Tuula Lind kertoo.

Sekä henkilökunnalle että opiskelijoille on nimetty omat savuttomuushoitajat työterveyspalvelut tuottavaan Mehiläiseen ja opiskelijoita palvelevaan YTHS:n Turun-toimipisteeseen.

- Neuvotteluissa yliopistolaisia edustavien työntekijäjärjestöjen kanssa saavutettiin yhteisymmärrys siitä, että lakisääteisten taukojen ulkopuolista tupakointiaikaa ei jatkossa lueta työajaksi, henkilöstöpäällikkö Tom Riski kertoo.

Savuttomuuden edistäminen on jo pitkään ollut myös Turun yliopiston ylioppilaskunnan asialistalla.

- Olemme iloisia, että asia on nyt edennyt vauhdilla. Me ylioppilaskunnassa aiomme tukea savuttoman kampuksen toteutumista pitämällä asiaa positiivisesti esillä muun muassa tuutorikoulutuksissa ja muissa sopivissa yhteyksissä, TYYn pääsihteeri Tomi Nyström sanoo.

Kampusalueella muutos näkyy siten, että tupakointipisteitä on vähennetty huomattavasti ja ne on sijoitettu kauas rakennuksista. Liikkeelle on lähdetty pääkampukselta, ja toimenpiteet etenevät kampuksen reuna-alueille asteittain.

Savuton kampus -toimenpideohjelma ja muuta tietoa yliopiston savuttomuudesta löytyy osoitteesta http://www.utu.fi/savuton

Tiedote on luettavissa myös www-palvelimellamme osoitteessa
http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/n/NT0000407A.html

Lisätietoja:

työsuojelupäällikkö Tuula Lind
02 333 6985, 050 502 7014, tuula.lind@utu.fi

henkilöstöpäällikkö Tom Riski
02 333 6108, 040 145 8739, tom.riski@utu.fi

TYYn pääsihteeri Tomi Nyström
02 276 9612, 040 055 1931, tyy-paasihteeri@utu.fi

Jaa sivu: 
Ajankohtaista
slick-shoreward